Hae
At My Happy Place

Kuka mä oon?

Olen tällä viikolla viikon bloggaaja ja niinpä ajattelinkin, että nyt on hyvä hetki esittäytyä vähän paremmin ja kertoa, että kuka mä oikeen oon ja mitkä on mun tulevaisuuden tavoitteet.

35 – vuoden elämän uralla olen ehtinyt paljon.  Jo lapsuudessa olin se sosiaalinen naapurintyttö, joka saattoi soittaa samassa kerrostalossa asuvan ventovieraan mummon ovikelloa piipahtaakseen kylässä. Vanhempieni mielestä sosiaalisuuteni oli toisinaan ehkä vähän kiusallista. Ainakin siinä kohtaa, kun sukulaisten häissä lauloin viidettäkymmenettäkolmatta kertaa lavalla samaa IH-HAH-HAA kertosäettä. Jep, muuta en osannut, mutta esiintymishalu oli kova. Tästä saan kuulla edelleen!

Ylä-asteella olin varma, että tulevaisuudessa haluan hoitaa työkseni lapsia. Lähdin opiskelemaan lähihoitajaksi, vaikka päättötodistukseni keskiarvo oli 8,9 ja monet ihmettelivät miksi en mene lukioon. Tiesin mitä siinä kohtaa halusin ja menin sen mukaan.

Opinnot alkoivat Turussa, jonne meidän kylältä on puolen tunnin bussimatka. Katselin kuitenkin asuntoja koulun läheltä, sillä halusin pois tästä pikkukylästä. Sitten tapahtui jotain.  Ja se jotain on hän, jonka kanssa tänä päivänäkin vielä jaan tässä pikkukylässä yhteisen asunnon sekä arjen ilot ja surut.

ILOA JA SURUA

Yhteisiin vuosiin on mahtunut paljon. Iloa, hulluttelua ystävien kanssa mutta myös suurta surua ollessani 20-vuotias. Menetin silloin oman äitini, joka ei koskaan saanut tavata lapsenlapsiaan. Se kokemus ja menetys on kovettanut minua. Se on tehnyt minusta vahvan ja saanut minut ajattelemaan, että mä kyllä pärjään itse. En pyydä apua, vaan teen itse. Toki  tämä avun pyytäminen voi myös olla Härän itsepäisestä luonteenpiirteestä kumpuavaa, mutta niin tai näin, niin joissain asioissa mä olen myös ihan hemmetin itsepäinen. Ja joskus se itsepäisyys aiheuttaa pienimuotoisia haasteita. 😀

Olen myös (omasta mielestäni) lempeä, helposti herkistyvä, huumorintajuinen, yllytyshullu, sosiaalinen ja järjestelmällinen poikien äiti.

Arki meidän perheessä on välillä aika hulabaloota. Pojat ovat nyt 5, 7 ja 8-vuotiaita ja ainoat hiljaiset hetket ovat ne, kun he ovat unessa. Ja niistä hetkistä minä nautin, ai että minä nautinkin.
Nautin myös kiireettömistä aamuista, hyvästä kahvista, ystävien kanssa vietetyistä naurun täyteisistä illoista, ulkomaanmatkoista perheen kanssa, kodin sisustamisesta ja irtokarkeista.

Nykyään myöskään se lähihoitaja ei enää ole se unelmieni ammatti. Valmistuin jouluna visualistiksi ja teen sivutoimisesti toiminimellä markkinointihommia. Syksyn aikana tulen opiskelemaan myös lasten joogaohjaajaksi. Vuosia varhaiskasvatuksessa töitä tehneenä olen huomannut miten lasten levottomuus on lisääntynyt ja  haluankin tuoda omalta osaltani lasten arkeen hetken hengähdystauon ilon ja leikin kautta.

Onnellisuus ei tule meille valmiina. Se muodostuu tekojemme kautta.

Dalai Lama

Yksi tulevaisuuden tavoite on päästä eroon ns toimistotyöajoista ja työllistyä oman toimimeni kautta 100 %. Myöskään se ”yhtä ja samaa päivästä toiseen” puurtaminen ei enää houkuta. Jos saan koostaa kuukauden tulot useammasta eri lähteestä, koen että työssä pysyy mielenkiinto yllä ja saan annettua itsestäni enemmän myös muille. ♥

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *